Kauden toisen osakilpailun järjesti Laippa ry Ahmosuon lentokentällä Oulussa 26.-27.7.2008.
Luokat: F3A FAI, Nordic, Classic ja Sport
Turun lennokkiseura järjesti F3A harjoitusleirin Turussa 28.- 29.6. Leirillä lennettiin FAI, Nordic ja Sport -ohjelmia, kartoitettiin kunkin pilotin suurimpia kehityskohteita ja harjoiteltiin niitä osuuksia joissa on eniten kehitettävää. Kestoltaan leiri vastasi normaalia kisaviikonloppua.
Säiden suhteen leiri päästiin aloittamaan perjantaina auringon paistaessa. iltapäivällä paikalle saapuneet saivat jo muutamia tutustumislentoja.
Jatka lukemista ’F3A Harjoitusleiri Turussa’
Kuopion lennokkikerho Kihu järjesti kauden ensimmäisen SM-osakilpailun 7.-8.6.2008
Ensikertalaisina F3A-kilpailun järjestäjinä kuopiolaiset selvisivät urakastaan loistavin arvosanoin. Kilpailuorganisaatio toimi kellon tarkkuudella.
Kilpailu oli osallistujamäärältään (24) tiettävästi suurin lajin historiassa pidetty kotimainen F3A-Kilpailu. Lennätykset porattiin lauantaina leppoisessa tuulessa, mutta sunnuntaina puhalsi viileämpi, puuskaisempi ja voimakkaampi tuuli. Tulokset ja kuvia alla.
Jatka lukemista ’F3A SM 1/3 2008 Kuopio’
Jo perinteinen kevätkauden avaus – Viljandin harjoitusleiri Virossa järjestettiin 9.-11.5.2008. Leirin ohjelmassa oli hiukan taitolennätyksen teoriakoulutusta ja sitäkin enemmän harjoittelua ja lennätystä niin tuomareille kuin lennättäjillekin.
Lisätietoja leiristä ilmestyy myös seuraavalle sivustolle:
Edellisen vuoden harjoitusleirin juttua ja kuvia:
F3A team Finland ry esitteli toimintaansa menneenä viikonloppuna Model Expo -pienoismallimessuilla Helsingin messukeskuksessa. Yhdistyksen osastolla oli esillä kalustoa ja taitolennätykseen liittyvää materiaalia kuten lennätysohjelmia ja kuvia sekä videoita menneen kauden tapahtumista.
Team järjesti myös F3P-luokan kilpailut luokissa F3P Sport, Advanced ja FAI sekä AeroMusicals.
Jatka lukemista ’Tuloksia Model Expo 2008’
Linkkejä sisätaitolennokkien avointen Saksanmestaruuskisojen 2008 videoihin
InSkaala 2008 tapahtuman päivämäärä on varmistunut ja se on 22.11.2008. Paikka on Tellushalli Pietarsaaressa ja tapahtumassa lennätetään sisätaitolentoa luokissa F3P Sport, Advanced ja uutta F3P-A ohjelmaa (Hollantilaisten ohjelma).
Englanninkielinen Nordic N-09 liikekuvaus on nyt lisätty sivuille. Kuvaus löytyy täältä:
N-09 manouvre descriptions
Linkki liikekuvaukseen on lisätty myös Nordic-ohjelmaa käsittelevälle sivulle:
Suomesta on jo toisen kerran lähdössä joukkue F3P Sisätaitolennokkien avoimiin Saksanmestaruuskisoihin. Kohteena on toinen karsintakilpailu joka pidetään 1.-2.3.2008 Poingissa, Munchenin lähellä. Suomen joukkue koostuu piloteista Pasi Kärppä, Jooel Kalmari ja Kimmo Kaukoranta. Tukijoukkoina mukana ovat Kimmo Lehtonen ja Jani Sipponen.
Järjestävän kerhon kotisivut: http://www.fmpoing.de
Kuopion sisätaitaitolentokilpailut keräsivät ennätys osallistujamäärän F3P Sport-luokkaan, 14 kilpailijaa! Lisäksi Aeromusicalsissa nähtiin 5 osallistujaa. Myös F3A seminaareissa oli kummassakin noin 15 osallistujaa, tosin uusia kasvoja olisi F3A Sport -seminaariin mahtunut enemmänkin.
Tuomareina toimivat Raimo Sällinen, Esa Eirola, Lassi Nurila ja Raimo Ruokonen, heille iso kiitos! Kiitokset myös kaikille osallistujille ja tapahtuman järjestäjille!
Jatka lukemista ’KuopioFlyInDoor 2007’
Viime viikonloppuna Pietarsaaren InSkaala-sisälennätystapahtumassa kilpailtiin kolmessa sisätaitolennätysluokassa.
Tulokset:
F3P Sport: 1. Jarkko Hyttinen 2. Raimo Ruokonen 3. Iiro Lehto
F3P Advanced: 1. Pasi Kärppä 2. Juhani Lauri 3. Jooel Kalmari
F3P FAI: 1. Kimmo Kaukoranta 2. Juhani Lauri 3. Pasi Kärppä
Jatka lukemista ’Tuloksia ja kuvia Pietarsaaren InSkaalan F3P-taitolennätyksistä’
Kuopio FlyInDoor 2008 tapahtuman yhteydessä järjestetään kaksi teoriakurssia. Toinen on suunnattu aloitteleville RC-taitolennättäjille keskittyen F3A Sport -ohjelmaan. Toinen sessio on suunnattu kokeneemmille Nordic ja FAI piloteille sekä tuomareille. Sen aikana käydään läpi mm FAI sääntömuutokset kaudelle 2008 ja uudet FAI ja Nordic -ohjelmat. Lisätietoja myöhemmin.
Model Expo harrastemessujen yhteydessä järjestetään sisätaitolentokilpailut luokissa F3P Sport, F3P-B, F3P-A ja F3P-AM Aeromusicals.
Kauden viimeisen osakilpailun järjestää Tampereen RC-lentäjät ry Hämeenkyrön lentokentällä 16.-17.8.2008.
Kilpailukutsu: PDF
Taitolennätyksen Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin viimeinen osakilpailu pidettiin viikonloppuna Hämeenkyrön lentokentällä.
Lauantain sää oli tuulinen ja sadekuuroista saatiin nauttia sunnuntainakin.
FAI-luokan kilpailussa voitto meni tiukassa taistossa Lassi Nurilalle, joka oli jo varmistanut Suomen Mestaruuden voittamalla aikaisemmat osakilpailut.
Jatka lukemista ’Tulokset Hämeenkyrön F3A SM 4/4 cup-kilpailusta’
F3A Team Finland ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään Jämillä 1.9.2007 klo 18-alkaen. Jämillä on samana päivänä JetMeet, Freestyle-taitolentokisa sekä taitolennon SM-kisat joten muutakin nähtävää riittää.
Jämillä järjestetään 3D/Freestyle leiri elo-ja syyskuun vaihteessa. Tapahtuman yhteydessä pidetään myös leikkimielinen freestyle kisa jotakuin IMAC Freestyle arvostelukriteerejä noudattaen. Kisassa lennetään 4min pitkä vapaaohjelma musiikin tahtiin, kone on vapaa. Mitään tunnettua ohjelmaa ei ole vaan kyseessä on puhtaasti freestyle-tapahtuma.
Kisakutsu lennokit.net:stä:
—
Rc-Freestyle tapahtuma II kolkuttelee jo oven kamaroita. 31.8-2.9 -07
Kilpailu aika on 1.9 alkaen klo 10.00-21.00. Mikäli sääherra ei suosi niin sunnuntaina aloitetaan samaan aikaan.