Kuukausittainen arkisto July, 2015

F3A SM 3/4 2015 Ruotsinpyhtää

Kauden 2015 kolmas osakilpailu järjestettiin Loviisan ilmailijoiden lennokkikentällä Ruotsinpyhtäällä. Kelit kerrankin suosivat, lauantaina oli heikkoa tuulta ja poutaa, sade saapui vasta illaksi ja yöksi. Sunnuntaina oli hiukan kovempi tuuli mutta poutaa.

Jatka lukemista ’F3A SM 3/4 2015 Ruotsinpyhtää’

Pohjoismaiden mestaruus Suomeen

Radio-ohjattavien taitolennokkien F3A-luokan pohjoismaidenmestaruuskilpailut järjestettiin Karlstadissa Ruotsissa. Suomea edustivat F3A FAI luokassa Lassi Nurila ja Kimmo Kaukoranta sekä Nordic-luokassa Anssi Aunola, Risto Hölttä sekä Jarmo Heinonen.

Lassi Nurila vahvisti kisoissa jo kolmannen peräkkäisen mestaruutensa voittaen kaikki kierrokset.  Lassi oli selvä ennakkosuosikki, saapuen Ruotsiin kolmen viikon maailmancup-kiertueella jossa oli jokaisessa kilpailussa palkintokorokkeella. Myös ennen kisoja paikallislehdessä julkaistu juttu oli otsikoitu ”Suomalainen todennäköisesti voittaa”. Kisan aikana ainoastaan Norjan Ola Fremming pystyi Lassia hiukan haastamaan ja pitämään varpaillaan, sijoittuen toiseksi. Kjell-Tore Pettersen, myös Norjasta, oli kolmas.

Jatka lukemista ’Pohjoismaiden mestaruus Suomeen’

Selaat tällä hetkellä F3A Team Finland arkistoja kuukaudelle July, 2015.