Ensikauden kisapäivät:
- Hämeenkyrö 23.-24.5.2015
- Paattinen 13.-14.6.2015
- Ruotsinpyhtää 18.-19.7.2015
- Kälviä 22.-23.8.2015
Ensikauden kisapäivät:
Lassi Nurila on voittanut radio-ohjattavien taitolennokkien F3A luokan Maailmancupin 2014. Lassi osallistui yhteensä neljään osakilpailuun Belgiassa, Englannissa, Saksassa ja Italiassa joista tuloksena kaksi osakilpailuvoittoa, yksi pronssi ja yksi nelostila. Neljääntoista osakilpailuun osallistui yhteensä 198 kilpailijaa.
Jatka lukemista ’Lassi Nurila voittaa F3A Maailmancupin 2014’
Radio-ohjattavien taitolennokkien F3A luokan maailmanmestaruuskilpailut järjestetään Sveitsissä 6.-16.8.2015.
http://www.f3a-wc2015.ch/
Suomen joukkue on menestynyt hyvin Liechtensteinissä järjestetyissä radio-ohjattavien taitolennokkien F3A-luokan EM-kisoissa. Hallitseva moninkertainen Suomen- ja pohjoismaidenmestari Lassi Nurila onnistui mahdottomassa ja murtautui ensimmäisenä suomalaisena EM-kisahistoriassa kymmenen parhaan joukkoon ja finaaliin. Lassin lopullinen sijoitus finaalissa lennettyjen kahden tunnetun ja kahden tuntemattoman ohjeman jälkeen oli seitsemäs.
EM-kisat järjestetään Liechtensteinssa 11.-19.7.2014:
Kauden neljäs ja viimeinen osakilpailu lennettiin Hämeenkyrön lentokentällä 31.8-1.9. Lauantaina oli kohtuullinen tuuli mutta muuten hyvä sää, jonka vuoksi ajettiin normaalia pidempään lauantaina. Sunnuntai alkoi ennusteiden mukaan pienellä vesisateella ja matalilla pilvillä. Kolmas ja viimeinen finaalikierros jouduttiin perumaan kelin vuoksi, muut kierrokset ajettiin suunnitellusti.
Tulokset:
Kauden neljäs ja viimeinen osakilpailu järjestetään Hämeenkyrön lentokentällä 31.8.-1.9.2013. Luokat F3A FAI, Nordic ja Sport. Lisätietoja myöhemmin.
Kauden kolmas osakilpailu järjestetään Ruotsinpyhtään lennokkikentällä 20.-21.7.2013. Luokat F3A FAI, Nordic ja Sport. Lisätietoja myöhemmin.
Kauden toinen osakilpailu järjestetään Paattisten lennokkikentällä Turussa 15.-16.6.2013. Luokat F3A FAI, Nordic ja Sport. Lisätietoja myöhemmin.
Kauden ensimmäinen osakilpailu järjestetään Piikajärven lentokentällä Kokemäellä 18.-19.5.2013. Luokat F3A FAI, Nordic ja Sport. Lisätietoja Kilpailukutsussa ja http://lennokit.net/showthread.php?p=601449#post601449
F3A PM-kisat järjestetään Maarudissa Norjassa 24.-30.6.2013.
Vuoden 2013 MM-kisat järjestetään Etelä-Afrikassa. Suomi osallistuu täydellä joukkueella.
Kauden toinen osakilpailu lennettiin Turussa.
Tulokset:
Jatka lukemista ’Kauden toinen F3A SM-osakilpailu 2012 Turussa’
Neljännet kisat pidetään Hämeenkyrössä. Kaikki luokat F3A FAI, Nordic, Sport.
Kolmannet kisat pidetään Ruotsinpyhtäällä. Kaikki luokat F3A FAI, Nordic, Sport.
Tokat kisat pidetään Turussa Paattisten lennokkikentällä. Kaikki luokat F3A FAI, Nordic, Sport. Lisätietoja kimmo.kaukoranta [email: kimmo.kaukoranta #AT# gmail.com ]
Ekat kisat pidetään Jämillä. Kaikki luokat F3A FAI, Nordic, Sport.
Kilpailukutsu:
Lisätietoja kimmo.kaukoranta [email: kimmo.kaukoranta #AT# gmail.com ] tai 050 301 8896 Jatka lukemista ’F3A SM 1/4 2012 Jämi’
Vuoden 2012 F3A EM-kisat järjestetään Ranskassa