Pohjoismaiden mestaruus Suomeen

Radio-ohjattavien taitolennokkien F3A-luokan pohjoismaidenmestaruuskilpailut järjestettiin Karlstadissa Ruotsissa. Suomea edustivat F3A FAI luokassa Lassi Nurila ja Kimmo Kaukoranta sekä Nordic-luokassa Anssi Aunola, Risto Hölttä sekä Jarmo Heinonen.

Lassi Nurila vahvisti kisoissa jo kolmannen peräkkäisen mestaruutensa voittaen kaikki kierrokset.  Lassi oli selvä ennakkosuosikki, saapuen Ruotsiin kolmen viikon maailmancup-kiertueella jossa oli jokaisessa kilpailussa palkintokorokkeella. Myös ennen kisoja paikallislehdessä julkaistu juttu oli otsikoitu ”Suomalainen todennäköisesti voittaa”. Kisan aikana ainoastaan Norjan Ola Fremming pystyi Lassia hiukan haastamaan ja pitämään varpaillaan, sijoittuen toiseksi. Kjell-Tore Pettersen, myös Norjasta, oli kolmas.

Kimmo Kaukoranta oli lopputuloksissa seitsemäs joka oli pieni pettymys edellisten kisojen neljänteen sijaan verrattuna. Keskikastissa erot olivat kuitenkin pieniä ja muutkin lensivät hyvin.

Nordic luokassa Anssi Aunola oli neljäs, Risto Hölttä viides ja Jarmo Heinonen yhdestoista. Nordic joukkuekilpailussa Suomi voitti pronssia.

Suomen tuomarina kisoissa toimi Esa Eirola.

Tulokset:

NC2015 F3A INDIVIDUAL placing and results in Nordic class

NC2015 F3A INDIVIDUAL placing and results after Preliminary and Final rounds in F3A class

NC2015 F3A TEAM placing and results in Nordic class

NC2015 F3A TEAM placing and results in F3A class

0 Responses to “Pohjoismaiden mestaruus Suomeen”


Kommentit ovat tällä hetkellä pois käytöstä.

  • F3A PM-Kisat
  • 7-11.7.2015
  • Karlstad, Ruotsi
  • Luokat:
  • Artikkelit: