Vuosittainen arkisto 2010

Sivu 2 / 2

F3A SM 1/4 Ruotsinpyhtää

Kauden ensimmäinen osakilpailu lennettiin todella ikävien olosuhteuden vallitessa. Lauantaina ei päästy lentämään kierrostakaan, kun aluksi lentämisen esti matala pilvikorkeus ja sen jälkeen myrskytuuli. Puuskissa tuulen nopeudeksi mitattiin parhaimmillaan n. 16m/s, joka ei pelkästään aiheuttanut harmia kilpailijoiden kisahermoille, mutta myös muulle kalustolle. Tuuli heitteli kentällä telttoja, lennokkeja ja kaikkea mikä ei ollut kiilattu maahan kunnolla kiinni.

Sunnuntaiaamuna jatkettiin taivaalle tuijottamista ja tutkakuvien seuraamista. Niiden perusteella näytti, että puoliltapäivin päästään lennättämään. Harmillisesti osa pitkältä saapuneista kilpailijoista poistui ennen varsinaisen kilpailun alkua, mutta lopulta ruokailun jälkeen sade lopulta lakkasi ja n. klo 13 kisa saatiin käyntiin. Kutistuneella joukolla ajettiin lopulta kolme FAI- ja kolme Nordic kierrosta.

Jatka lukemista ’F3A SM 1/4 Ruotsinpyhtää’

Viljandin kevätleiri 2010

Viljandin perinteinen kevätleiri vietettiin hyvissä olosuhteissa 14.-16.5.2010.

Jatka lukemista ’Viljandin kevätleiri 2010’

F3P 2009-2010 Lopputulokset

Talvikauden 2009-2010 neljäs osakilpailu ModelExpossa

Kauden neljäs ja viimeinen osakilpailu järjestettiin 24.4.-25.4.2010 Helsingin Messukeskuksessa, ModelExpo:n yhteydessä.

Lauantaina kilpailtiin Sport-, sekä Advanced luokat. Sunnuntaina FAI ja AeroMusicals.

Lisäksi näytöksiin F3A-Team oli kehitellyt uuden näytöslajin, temppuradan, joka yleisön kommenttien perusteella oli hauskaa katsottavaa. Temppurata ajettiin parikilpailuna ja jokaisen erän voittaja pääsi jatkoon.

Jatka lukemista ’Talvikauden 2009-2010 neljäs osakilpailu ModelExpossa’

Talvikauden 2009-2010 kolmas osakilpailu Iittalassa

Kauden kolmas osakilpailu pidettiin Iittalassa 20.3.2010. Järjestävinä seuroina toimivat Iittalan Lennokkikerho ja F3A Team Finland. Iittalan lennokkikerho vastasi yleisistä järjestelyistä ja F3A Team puolestaan kilpailujärjestelyistä.

Jatka lukemista ’Talvikauden 2009-2010 kolmas osakilpailu Iittalassa’

F3A SM 4/2010 Hämeenkyrö

Kauden 2010 neljäs ja viimeinen F3A SM osakilpailu järjestetään Hämeenkyrön lentokentällä.

F3A_kilpailukutsu_Hämeenkyrö_2010

Ulkomaiset kilpailijat ovat tervetulleita kaikkiin Suomessa järjestettäviin F3A ja F3P kilpailuihin! Lisätietoja saa suoraan kilpailun järjestäjiltä tai tiimin hallituksen jäseniltä. Luonnollisesti ulkomaisten kilpailijoiden tuloksia ei lasketa kauden lopussa SM- tai Suomen Cup tuloksiin.

F3A SM 3/2010 Oulu

Kauden 2010 kolmas F3A SM osakilpailu järjestetään Ahmosuon lentokentällä Oulussa.

F3A_kilpailukutsu_Oulu_31_7-1_8_2010

F3A SM 2/2010 Turku

Kauden 2010 toinen F3A SM osakilpailu järjestetään Paattisten lennokkikentällä Turussa.

Kisasäie lennokit.net:ssä:

http://lennokit.net/showthread.php?t=47080

f3a-kilpailukutsu-turku

F3A SM 1/2010 Ruotsinpyhtää

Kauden 2010 ensimmäinen F3A SM osakilpailu järjestetään Ruotsinpyhtäällä.

Harjoitusleiri Viljandi, Viro

Perinteisin kevään treenausleirin ajankohta on nyt varmistunut.
Ajankohdaksi on sovittu 15.-16.5.2010 ja paikka on jo muutaman
vuoden ajalta tuttu Viron Viljandi.

Jatka lukemista ’Harjoitusleiri Viljandi, Viro’

Sisätaitolentokilpailu Model-Expo 2010 messuilla 24.-25.4.2010

Talvikauden 2009-2010 neljäs ja viimeinen sisätaitolentokilpailu järjestetään Model-Expo messujen yhteydessä 24.-25.4.2010. Kisassa lennetään luokat F3P Sport, Advanced, F3P-A ja F3P-AM Aeromusicals.

Tarkempi aikataulu ja ohjelma julkaistaan myöhemmin.

http://www.model-expo.com/

Sisätaitolentoa Iittalassa 20.3.2010

Talvikauden 2009-2010 kolmas sisätaitolentokilpailu järjestetään Iittalassa 20.3.2010. Kisan järjestää yhteistyössä Iittalan lennokkikerho ja F3A Team Finland.

Kisassa lennetään kaikki luokat F3P Sport, Advanced, F3P-A ja F3P-AM Aeromusicals. Kaikki luokat ovat 2010 Suomen Cup osakilpailuja.

Jatka lukemista ’Sisätaitolentoa Iittalassa 20.3.2010’

Selaat tällä hetkellä F3A Team Finland arkistoja vuodelle 2010.