Turun lennokkiseura järjesti F3A harjoitusleirin Turussa 28.- 29.6. Leirillä lennettiin FAI, Nordic ja Sport -ohjelmia, kartoitettiin kunkin pilotin suurimpia kehityskohteita ja harjoiteltiin niitä osuuksia joissa on eniten kehitettävää. Kestoltaan leiri vastasi normaalia kisaviikonloppua.
Säiden suhteen leiri päästiin aloittamaan perjantaina auringon paistaessa. iltapäivällä paikalle saapuneet saivat jo muutamia tutustumislentoja.
Lauantaina nautittiin enimmäkseen hiljaisista tuulista ja vain muutama sateen ripsaus iltapäivällä häiritsi toimintaa.
Ensimmäisellä lentokierroksella keskityttiin koneen trimmin hakemiseen. Ensin katsottiin vaakalento ja selkälento sauvoihin koskematta. Tämän jälkeen havainnoitiin koneen käytöstä suoraan ylöspäin täydellä kaasulla ajettaessa sekä tyhjäkäynnillä pystysyöksyssä. Lisäksi tarkasteltiin vielä käyttäytymistä kylkilennossa eri kyljillä. Painopisteen, siipien ja korkeusperäsimien asetuskulmien sekä moottorin vetokulmien vaikutuksia lentoon pohdittiin porukalla. Trimmausmenetelmänä keskusteltiin myös teaminkin sivuilta löytyvän menetelmän lisäksi yksinkertaisemmasta Hebertin Triangulointimenetelmästä. Hebert triangulation method
Toisella lentokierroksella keskityttiin lennätysetäisyyden arviointiin. Paattisissa lennätyspaikan ja edessä olevan metsänreunan väli oli mitattu 140 metriksi. Kun optimi on noin 150 – 175 metriä, tulee lennätyksen tapahtua kohtuullisen lähellä sektorissa… Samalla lennolla havainnoitiin myös päätypystyliikkeiden suoruuksia lennättäjän ja metsänreunan perspektiivistä katsottuna. Apuna käytettiin lennon aikana kännykkäyhteyttä.
Kolmannella lennolla keskityttiin liikkeiden sijoitteluun ja geometriaan. Neljännellä lennolla ajettiin jo täysiä kilpailuohjelmia.
Illalla sateen kiihtyessä keskityttiin teoriapainotteisemmin uusien lennätysohjelmien läpikäymiseen läheisellä hiihtomajalla. Läpi käytiin Nordic N-09, FAI P-09 sekä FAI F-09 -ohjelmat liike liikkeeltä.
Sunnuntaina sää oli aamulla kosteahko ja pilvet roikkuivat välillä melko matalallakin. Sateilta ei vältytty, mutta lentoja saatiin kuitenkin suoritettua. Apuna käytettiin leiriä varten suunniteltuja pika-arvostelukaavakkeita, joilla voi nopeasti ruksia harjoitteluoloissa (vaikka kotikentällä) liikkeen aikana tulleita virheitä muistiin. Aamupäivällä kuponkien toimivuutta kokeiltiin Nordic-lennoilla ja havaittiin, että kirjuri saattaa melkein olla tarpeen…
Viikonlopun leiri vaikutti erittäin tarpeelliselta ja oppia tuntui menevän otolliseen maaperään sekä lentojen perusteella ihan perillekin saakka. Leirien käyttöä pitänee lisätä tulevilla kausillakin, jotta harjoittelua kotikentillä saadaan tehostettua!
- IMG 4755
- IMG 4756
- IMG 4757
- IMG 4758
- IMG 4759
- IMG 4760
- IMG 4761
- IMG 4762
- IMG 4763
- IMG 4764
- IMG 4765
- IMG 4766
- IMG 4767
- IMG 4768
- IMG 4769
- IMG 4770
- IMG 4771
- IMG 4772
- IMG 4773
- IMG 4774
- IMG 4775
- IMG 4776
- IMG 4777
- IMG 4778
- IMG 4779



0 Responses to “F3A Harjoitusleiri Turussa”