Lassi Nurila finaaliin F3A Maailmanmestaruuskilpailuissa Sveitsissä

Lassi Nurila on sijoittunut Duebendorfissa, Sveitsissä 15.8 päättyneissä radio-ohjattavien taitolennokkien maailmanmestaruuskilpailuissa kahdeksannelle sijalle. Samalla hän teki historiaa ollen ensimmäinen Suomalainen ja pohjoismaalainen kilpailija joka on lajin pitkän historian aikana selvittänyt tiensä MM-finaaliin ja maailman kymmenen parhaan joukkoon.

Kilpailun voitti Christophe Paysant-Le Roux (Ranska), toinen Tetsuo Onda (Japani) ja kolmas Stefan Kaiser (Liechtenstain). Joukkuekilpailun voitti USA, Japani toinen, Ranska kolmas. Junioreiden maailmanmestaruuden vei Joseph Sczczur (USA).

Lassin lisäksi Suomen joukkueeseen kuului Janne Lappi Helsingistä joka sijoittui 36:ksi. Tuomaristoon oli kutsuttu Esa Eirola Oulusta.

Lajin MM-kisat olivat järjestyksessä jo 29:t. Samalla ympyrä sulkeutui, sillä ensimmäiset kilpailut järjestettiin samassa paikassa 55 vuotta aiemmin, vuonna 1960.  Tämän vuoden MM-kisoihin otti osaa yhteensä 101 edustajaa 35 eri maasta.

Lassi on edustanut Suomea useasti aiemminkin, edellisissä MM-kisoissa 2013 Etelä-Afrikassa hän oli 11., jääden niukasti finaalin ulkopuolelle. Kaudella 2014 tuli 7. sija EM-kisoissa sekä maailmancupin voitto. Suomen ilmailuliitto on valinnut Lassin vuoden lennokkiurheilijaksi vuosina 2013 ja 2014.

Tällä kaudella Lassi otti mitalin jokaisesta viidestä maailmancupin osakilpailusta johon hän osallistui. Heinäkuussa Karlstadissa, Ruotsissa hän vahvisti kolmannen peräkkäisen pohjoismaiden mestaruutensa. Elokuun lopussa Kokkolassa järjestettävässä kauden viimeisessä SM-osakilpailussa on vielä tarjolla kymmenes peräkkäinen Suomenmestaruus.

F3A WC 2015 finalists

Finalistit, Lassi kolmas vasemmalta

Kisojen virallinen kotisivu: http://www.f3a-wc2015.ch/

Lennokit.net kisasäie: http://lennokit.net/showthread.php?t=62188

Esa Eirolan kuvia Facebookissa: https://www.facebook.com/esa.eirola/media_set?set=a.496985933802397.1073741845.100004729834156&type=3

0 Responses to “Lassi Nurila finaaliin F3A Maailmanmestaruuskilpailuissa Sveitsissä”


Kommentit ovat tällä hetkellä pois käytöstä.