Kuukausittainen arkisto June, 2010

F3A SM 1/4 Ruotsinpyhtää

Kauden ensimmäinen osakilpailu lennettiin todella ikävien olosuhteuden vallitessa. Lauantaina ei päästy lentämään kierrostakaan, kun aluksi lentämisen esti matala pilvikorkeus ja sen jälkeen myrskytuuli. Puuskissa tuulen nopeudeksi mitattiin parhaimmillaan n. 16m/s, joka ei pelkästään aiheuttanut harmia kilpailijoiden kisahermoille, mutta myös muulle kalustolle. Tuuli heitteli kentällä telttoja, lennokkeja ja kaikkea mikä ei ollut kiilattu maahan kunnolla kiinni.

Sunnuntaiaamuna jatkettiin taivaalle tuijottamista ja tutkakuvien seuraamista. Niiden perusteella näytti, että puoliltapäivin päästään lennättämään. Harmillisesti osa pitkältä saapuneista kilpailijoista poistui ennen varsinaisen kilpailun alkua, mutta lopulta ruokailun jälkeen sade lopulta lakkasi ja n. klo 13 kisa saatiin käyntiin. Kutistuneella joukolla ajettiin lopulta kolme FAI- ja kolme Nordic kierrosta.

Jatka lukemista ’F3A SM 1/4 Ruotsinpyhtää’

Selaat tällä hetkellä F3A Team Finland arkistoja kuukaudelle June, 2010.