Kuukausittainen arkisto July, 2009

F3A PM-kisojen jälkilöylyt

Finaali
Jaahas, taas ollaan kotona koneen ääressä et voi jotain kirjotella. Jos aloitetaan vaikka siitä finaalista.
Heti ekan finaali kierroksen jälkeen oli aika selvä että Peer jää viidenneksi, siinä oli sen verran kuitenkin haparointia muutamassa liikkeessä että se ei tuossa sakissa mitaleille riitä. David veti vähän paremmin mutta oli vaikeuksissa kovan sivutuulen kanssa.

Bernt veti hemmetin isoa ja upeata kuviota. Ola veti pienempää mutta hyvin täsmällistä. Lassin liikkeiden koko oli jostain siitä välistä. Ekan finaalikierroksen jälkeen oli vaikea sanoa mikä noiden kolmen lopullinen järjestys tulisi olemaan, kaikki veti hienosti. Pienestä tulis olemaan kiinni, mutta selvää oli että Lassi tulis ottamaan mitalin.

Jatka lukemista ’F3A PM-kisojen jälkilöylyt’

Suomeen hopeaa F3A PM Kisoista 2009!

Lassi palkintojen jaossa
Lassi Nurila on sijoittunut toiseksi Grenåssa, Tanskassa 22.-26.7 järjestetyissä F3A Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. 

Lassi esitti koko kisan varmoja otteita jotka huipentuivat finaaliin jossa kolmen kärki, mestaruuden voittanut Norja Ola Fremming, Suomen Lassi Nurila ja kolmanneksi sijoittunut Ruotsin Bernt Olsson esittivät kaikki maailmanluokan lennätystä. Kaksi muuta finalistiä, 2007 pohjoismaiden mestari Ruotsin David Lundström ja Tanskan Peer Hinrichsen eivät aivan yltäneet samalle tasolle.

Onnea Lassi! Hyvä Suomi!
Lassi Integral-koneensa kanssa

Tiimin syyskokoontuminen Eerikkilässä

Sunnuntaina järjestetään viimevuotiseen tyyliin tiimin kokoontuminen Eerikkilän urheiluopistolla. Ohjelmassa Tanskan PM-kisa- ja Portugalin MM-kisajoukkueiden raportti, kuvia ja uusimmat tuulet maailmalta.

Lisäksi käydään läpi arvosteluun ja lennättämiseen liittyviä asioita ja uudet F3A FAI-ohjelmat kausille 2010-2011. Myös tiimin sääntömääräinen syyskokous pidetään samassa yhteydessä.

Edellisen päivän (lauantai) sisätapahtuman osallistujille pyritään järjestämään sauna lauantai illaksi ja edullinen majoitus la-su yöksi.  Toki paikalle voi saapua myös vain sunnuntaiksi.

F3P Sisätaitolento Eerikkilä FlyIndoor ’09 tapahtumassa

Eerikkilässä järjestetään 3.10.2009 suuri sisälennätystapahtuma. Tapahtuman järjestelyistä vastaa F3A Team Finland ry. Tapahtumassa vapaata lennätystä niin RC- kuin vapaastilentävillä lennokeilla.

Samassa yhteydessä järjestetään F3P sisätaitolentokilpailu luokissa F3P Sport, Advanced, F3P-A ja F3P-AM Aeromusicals.

Lisätietoja: http://indoor.tuu.fi/

F3P Sisätaitolento InSkaala tapahtumassa

InSkaala tapahtuman yhteydessä Pietarsaaressa 21.11.2009 lennetään jo tuttuun tapaan myös F3P Sisätaitolentoa. Luokat F3P-A, Advanced ja Sport.

Lisätietoja: http://www.inskaala.net/

F3A SM 3/4 Oulu

Kauden kolmas osakilpailu pidettiin pääosin tyynessä ja aurinkoisissa olosuhteissa Oulussa, 11.-12.7.2009.

Mukana oli ennätysmäärä osallistujia; 27 kappaletta neljässä eri kilpailuluokassa, joka on Oulun 20-vuotisen kilpailuhistorian suurin osallistujamäärä.

Jatka lukemista ’F3A SM 3/4 Oulu’

F3A SM 2/4 Kuopio

Kauden toinen F3A-osakilpailu käytiin 27.-28.6.2009 helteisessä Kuopiossa paikallisen ilmailuyhdistyksen Haminalahden ”kaatiksen” lennokkikentällä. Osallistujia oli taas runsain mitoin ja kilpailun puitteet muutenkin otolliset. TUlokset:

Jatka lukemista ’F3A SM 2/4 Kuopio’

F3A EM-Kisat 2010

Vuoden 2010 EM-kisat järjestetään Itävallassa

http://events.fai.org/calendar_details.asp?id=5385&from=21&old=

Selaat tällä hetkellä F3A Team Finland arkistoja kuukaudelle July, 2009.